perjantai 2. maaliskuuta 2018

Autoliitto vastustaa autoilua talvella

Autoliiton Pasi Nieminen unohtaa tahallisesti, että naapurimaissamme Norjassa ja Ruotsissa uudet kuljettajat käyvät tekemässä ajoharjoittelua ajoharjoitteluradalla. Lisäksi hän luulee ABS jarrujen ja ajovakauden halllintajärjestelmän pelastavan kuljettajan kaikissa tilanteissa. Vaikka nuo ovat hyviä kuljettajaa avustavia järjestelmiä, eivät ne muuta talvea kesäksi. Kuljettajan on osattava auton hallinnan perusteet liukkaalla ajamisessa ja tunnettava nopeuden vaikutus auton pysähtymismatkaan.

Ruotsissa ja Norjassa uudet kuljettajat ajavat keskimäärin huomattavasti uudemmilla autoilla kuin uudet kuljettajat Suomessa. Tästä huolimatta kummassakin maassa on todettu liukkaalla ajamisen harjoittelu tärkeäksi. Iso-Britanniassa tällä hetkellä kirjoittaessani autot jumiutuivat viiden senttimetrin lumeen ja maassa on kielletty ajaminen autolla.

On totta että ajoharjoitteluratamme ovat rakennettu 90-luvun alussa ja liukkauden simulointi ei aina ole parhaimmillaan. Tämän vuoksi ajo-opettajan taito opetuksessa on tärkeää. Pasi Niemisellä ei ole riittävää kokemusta opettajana, sillä hyvä opettaja pystyy käyttämään ajoharjoittelurataa tehokkaasti hyväkseen. Esimerkiksi Ruotsissa, missä suurin osa opetuksessa toteutetaan opetusluvalla, on kuitenkin pakollista suorittaa ajoharjoittelu ajoharjoitteluradalla ammattilaisten opettamana. Ongelma Suomessa on ollut opetuslupaopetttajien riittämättömässä koulutuksessa ajoharjoitteluradan käyttöön.


https://www.is.fi/autot/art-2000005587124.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti