perjantai 27. lokakuuta 2017

Tasapainoinen vai tutkintopainotteinen järjestelmä?

Mitä pitää tehdä, jos Suomessa siirrytään tutkintopainotteiseen järjestelmään? 

Tässä selvityksessä kerätyn tiedon pohjalta näyttää siltä, täysin tutkintokeskeiseen, ilman mitään pakollista koulutusta sisältävään järjestelmään siirtyminen ei vaikuta perustellulta. Asiakkaiden kannalta keskimääräiset kustannukset eivät todennäköisesti pienenisi, vaan saattaisivat jopa nousta. Ei ole näyttöä myöskään siitä, että tutkintopainotteinen järjestelmä tuottaisi paremman turvallisuustason. Tutkintopainoitteiseen suuntaan on mahdollista siirtyä seuraavassa esitetyin edellytyksin.


Kuljettajantutkinto 

Jos tutkintopainotteiseen järjestelmään siirryttäisiin, pitäisi tutkintoa muuttaa kattamaan selvästi entistä laajempi kokonaisuus ajamisessa tarvittavista taidoista.
1) Kuljettajantutkinto on suunniteltava uudelleen ja sen vaatimustasoa on kohotettava kohdentamalla arvioinnin painopisteitä perustaitojen lisäksi vaativampiin turvallisuustaitoihin.
2) Kuljettajantutkinnon palautteellisuutta on kehitettävä, jotta tutkinto hyödyttäisi opetusta nykyistä enemmän.
3) Tutkinnon vastaanottajien osaamista on kehitettävä
4) On varauduttava voimakkaaseen kuljettajantutkintoresurssien lisäämiseen kasvavien hylkyprosenttien vuoksi. Hylätyksi tulemisen kustannuksia voitaisiin ehkä nostaa, mutta kokeen luotettavuutta tulee samalla parantaa.
5) GDE-matriisin kolmannen ja neljännen tason sisällöt on tuotava tutkintoon.

Muut järjestelmätason toimet 

1) On ratkaistava missä ja miten käsitellään niitä kuljettajakäyttäytymisen osa-alueita, joita ei voida tutkinnossa mitata.
2) Jos harjoittelu- ja syventävästä vaiheesta luovutaan, on luotava keinot uusien kuljettajien välittö- mästi kortin saannin jälkeisen korkean onnettomuusriskin vähentämiseksi. Kattavuuden saavuttamiseksi keinot eivät saa perustua vapaaehtoisuuteen.
3) On luotava uudentyyppiset menetelmät annettavan opetuksen laadun valvontaan ja ylläpitoon yksittäisten opettajien ja koulujen tasolle. 



Mika Hatakka
Psykologian tohtori



torstai 26. lokakuuta 2017

Kuljettajakoulutuksen uudistus


Liikenneneuvos Sabina Lindström ottaa vastuun jatkossa liikenteessä kuolleiden uusien kuljettajien kuolonkolareista. Hänen toteuttamien tutkimustensa mukaan liikenneturvallisuuteen tähtäävä kuljettajakoulutus ei paranna liikenneturvallisuutta, vaan parhaat tulokset saadaan koulutuksen määrää vähentämällä. Näin pystytään eliminoimaan liikenteessä vaaralliset yksilöt jo varhaisessa vaiheessa. Valitettavasti mukana lähtee joitain sivullisia syyttömiä, mutta kaikkien turvallisuutta tärkeämpää on korostaa yksilön vapautta toteuttaa itseään. Mikäli tulevina vuosina satut menettämään läheisiäsi liikenneonnettomuuksissa, Liikenneneuvos Sabina Lindström ottaa vastuun tapahtumista.


Esimerkiksi liikennepsygologi Mika Hatakan tutkimuksissa on todettu ajo-opetuksen monivaiheisuuden  vähentäneen merkittävästi onnettomuusriskiä uusilla kuljettajilla. Nyt suunnitellulla kuljetttajakoulutuksen uudistuksella onnettomuuksien määrä saadaan kasvamaan.

LINKKI HATAKAN TUTKIMUKSEEN